Donnerin koulun ovet olivat kovilla kun GBK.n juniorit viettivät kauden päättäjäisiä 16.11.2014. Kovilla siksi että meillä oli mahtavasti ihmisiä paikalla. Sekä nuorempien että vanhempien juhlatilaisuus oli salin täydeltä ladattu! Tämä tarkoittaa että meilllä oli ainakin 800 henkilöä paikalla!
Kausi on ollut joukkueillemme vähintään tyydyttävä ja ja muutamille jopa loistava. Kultamitalit on kotiinviemisinä sekä meidän pojilla että tytöillä 2000 syntyneet ja Onnittelut heille kaikille siitä! Tyttöjen osalta voimme vielä kutsua sitä myös "epäviralliseksi" aluemestaruudeksi koska pelasivat pelinsä aina Vaasaa myöten!
Virallista aluemitalia pääsivät meidän 2001 pojat nauttimaan pronssin muodossa ja kotiinviemisinä kivasti samalla myös piiri-hopea! Onnittelut pojat, hyvin menee!
Nouseva trendi on kaikin puolin meidän tytöt 2002 joukkueessa ja sitä todistamasssa heillä on nyt piiri-hopeat kaulassa. Onnittelut tytöt! Teilstä kuulemme vielä ja se on kaikki positiivista kunhan jatkatte samaan malliin!
Taitomerkit jaettiin nyt mitä meidän pelaajat mukavasti poimivat sekä omista että piirin kisoista. Suorittajat olemme tiedottaneet jo kisojen yhteydessä mutta Onnittelemme heitä luonnollisesti vielä tässä yhteydessä ja kannustamme harjoittelemaan ensi syksyä varten kun on uusi mahdollisuus poimia taitomerkkejä!
Kultamerkin tai sarjavoiton ottaneet osallistuvat vielä ensi viikonloppuna SM-kilpailuihin jonne toivotamme heille rutkasti onnea!
GBK jakaa juniorijoukkueilleen Tigersin seniorit ja juniorit mukaan lukien kolme arvokasta tunnustusta hyvästä työstä: Ahkerin harjoittelija, Kauden aikana eniten edistynyt ja Fair Play!
Valinnat ovat tehneet jokaisen joukkueen omat valmentajat ja toimihenkilöt.
Ahkerimmat harjoittelijat: |
Kauden aikana eniten edistyneet: |
Fair Play: |
|||||||||
Tigers jr: Juho Rantanen | Tigers jr: | Veini Kinnunen | Tigers jr: | Jenny Heinola | |||||||
Tigers sr: Sami Kippo | Tigers sr: | Kalervo Kattilakoski | Tigers sr: | Harri Kuoppala | |||||||
Pojat B: Santtu Pekkala | Pojat B: | Paul Adour | Pojat B: | Joni Jokihaara | |||||||
Tytöt B: Josefine Kangasniemi |
Tytöt B: | Iida-Maria Maunula | Tytöt B: Linn Seppälä | ||||||||
P-99: Waltteri Savela | P-99 | Hannes Store | P-99: | Alexander Schauman | |||||||
T-99: Mea Kulla | T-99: | Petra Saastamoinen | T-99: | Senja Honkala | |||||||
P-00: Henri Vennström | P-00: | Kalle Rättyä | P-00: | Samu Lahti | |||||||
T-00: Milli Heikkilä | T-00: | Sofia Lillvik | T-00: | Nathalie Wargh | |||||||
P-01: Samuel Frilund | P-01: | Aleksi Koskela | P-01: | Kasper Sumell | |||||||
P-02: Nico Mäenpää | P-02: | Vili Salli | P-02: | Filip Holm | |||||||
T-02: Noora Peltokangas | T-02: | Laura Aho | T-02: | Lotta Rantala | |||||||
P-03: Simon Nyman | P-03: | Anton Olaussen | P-03: | Vili Ylikorpi | |||||||
T-03: Vilma Sandberg | T-03: | Sofia Gåsström | T-03: | Nina Lindqvist | |||||||
P-04: Oliver Tainio | P-04: | Emil Åkerblom | P-04: | Benjamin Ventin | |||||||
T-04: Laura Emmes | T-04: | Tia Kronqvist | T-04: | Siiri Norrena | |||||||
P-05: Patrick Häggblom | P-05: | Davin Flocco | P-05: | Otso Henttu | |||||||
T-05: Rebecca Brännbacka | T-05: | Elena Hansell | T-05: | Abigail Byskata | |||||||
P-06: Teemu Peltokangas | P-06: | Roni Enlund | P-06: | Aaro Norrena | |||||||
T-06/-07: Oona Westman | T-06/-07 | Hanna Brandt | T-06/-07 | Katriina Mutka | |||||||
P-07: Axel Hansell | P-07: | Oskar Holm | P-07: | Alexander Thodén | |||||||
|
Perinteiden mukaisesti kauden jälkeen palkitaan aina heidät myös jotka ovat erityisesti onnistuneet jollain osa-alueella. GBK:lla on ilo esitellä kauden 2014 Kiertopalkinnot ansainneet!
VUODEN JUNIORIJOUKKUE, pieni kenttä : Pojkar/Pojat -04
VUODEN KOKKOLA CUP JOUKKUE, pieni kenttä/ÅRETS KOKKOLA CUP LAG, liten plan:
Tytöt-04/Flickor-04
VUODEN TEKNIIKKAMESTARI,pojat/ÅRETS TEKNIKMÄSTARE: Jani Mäenpää P-05
-bästa resultat -paras tulos
LUPAAVA TYTTÖPELAAJA/LOVANDE FLICKSPELARE: Noomi Korkatti T-04
HYVÄ JUNIORI JA KAVERI/BRA JUNIOR OCH KAMRAT:
Niko Sandberg P-01
VUODEN NAPPULAPELAAJA, POJAT/ÅRETS KNATTESPELARE, POJKAR:
Victor Kauppila P-03
-lovande knattespelare -lupaava nappulapelaaja
KOKKOLA CUP 25 V. palkinto:
Tytöt/Flickor -02 / Harri-Heikki Niemi
-gott uppförande -hyvä käytös
SEURAKUNNAN PALKINTO, Paras kaveri/FÖRSAMLINGENS PRIS, Bästa kompis: Robin Rimpilä P-99
-trevlig, tar andra i beaktande -mukava, ottaa toiset huomioon
-gott exemplariskt beteende -hyvä mallikas käyttäytyminen
VUODEN NAPPULAPELAAJA, TYTÖT/ÅRETS KNATTESPELARE, FLICKOR:
Tiia Lindqvist T-03/F-03
-lovande knattespelare -lupaava nappulapelaaja
FAIR PLAY JOUKKUE/LAG: Pojat-02 palkinnon noutaa joukkueen kapteeni FILIP HOLM
-Fair Play- anda, verksamhet -Fair Play-henki, toiminta
VUODEN TEKNIIKKAMESTARI, Tytöt/ÅRETS TEKNIKMÄSTARE, Flickor:
Hanna Vainionpää T-99
-bästa resultat -paras tulos
JUSSI OLKKOLAS MUISTOPALKINTO/MINNESPRIS: Noora Peltokangas T-02
RUUSUJEN KIERTOPALKINTO/ROSORNAS VANDRINGSPRIS: B-tytöt , Robert Nylèn
-Fair Play-lag flickor -Fair Play-joukkue tytöt
-gott uppförande -hyvä käytös
VUODEN JOUKKUEENJOHTAJA/ÅRETS LAGLEDARE:
Marika Kulla, -99 tytöt
-flitigt arbete i föreningen -ahkera työ seurassa
VUODEN JUNIORIVALMENTAJA/ÅRETS JUNIORTRÄNARE :
Harri-Heikki Niemi
-ett bra exempel för andra -hyvä esimerkki muille
VUODEN JUNIORI KAPTEENI/ÅRETS JUNIORKAPTEN: B-pojkar – Linus Sandell
MAALIVAHTIPALKINTO/MÅLVAKTSPRIS : Emilia Pulkkinen T-00
-lovande målvakt -lupaava maalivahti
VUODEN C-TYTTÖPELAAJA/ÅRETS C-FLICKSPELARE : Hanna Vainionpää T-99
VUODEN JUNIORIJOUKKUE, iso kenttä/ÅRETS JUNIORLAG, stor plan: Flickor/Tytöt -99
VUODEN KOKKOLA CUP JOUKKUE, iso kenttä/ÅRETS KOKKOLA CUP LAG, stor plan: Flickor/Tytöt-00
-mest framgångsrikt i Kokkola Cup -menestynein Kokkola Cupissa
SVEN DAHLSTRÖMS MUISTOPALKINTO/MINNESPRIS : Daniel Slotte –P-00
-verklig lagspelare -todellinen joukkuepelaaja
PUHEENJOHTAJAN PALKINTO/ORDFÖRANDES PRIS:
Charlotta Nylen, B-flickor
VUODEN MENESTYJÄT, pojat/ÅRETS FRAMGÅNG, Pojkar: Pojat/Pojkar -01
VUODEN MENESTYJÄT, TYTÖT/ ÅRETS FRAMGÅNG, FLICKOR: Tytöt/Flickor-00
GÖRAN GRAHNIN MAALIVAHTIPALKINTO
Laura Soini
NUORI SUOMI VALMENTAJAPALKINTO/UNG FINLAND TRÄNARPRIS: Harri-Heikki Niemi
- HUOM! seuran toimijoiden valitsema!
P.S Lisää kuvia kun niitä ehditään muokata kuntoon.
Inga Nyheter |