Kaksi uutta pelaajasopimusta
Publicerad: 06.01.2018 00.00

Kaksi uutta pelaajasopimusta

Kaksi uutta pelaajasopimusta allekirjoitettiin perjantaina 5.1. Kippari-hallin uumenissa. Kahden uuden sopimuksen myötä sopimuspelaajien määrä nousee yhdeksään. Uusia ja mielenkiintoisia sopimuksia on odotettavissa myös tulevalla viikolla, joten joukkueen kokoaminen etenee hyvää vauhtia.

Jo kaudella 2016 GBK:n edustusjoukkueen mukana ykköstä voittamassa ollut Janika Sillanpää palaa joukkueen riveihin. Janikan "merkkituote" on jopa maagisen kierteen omaava ulkosyrjäpotku. Pelipaikka löytyy yleensä laitapakin tontilta, mutta ominaisuudet sopii erittäin hyvin myös hyökkäävään rooliin.

Janikan ajatuksia sopimuksesta sekä tulevasta kaudesta: "Innokkaana ja motivoituneena kohti uutta kautta mennään. Toiveena sekä selkeänä tavoitteena on saada reilusti vastuuta joukkueessa. Tiedän että itselläni on paljon kehitettävää useammallakin osa-alueella. Tavoitteena onkin kehittyä myös pelaajana joukkueen mukana. Tätä kautta pystyn sitten haastamaan sekä kilpailemaan pelipaikoista, samalla se haastaa muitakin tekemään parhaansa."

Päävalmentajan mietteitä pelaajasta: "Janika oli yksi niistä pelaajista joita pyysin aivan ensimmäisiin harjoituksiin mukaan kun tämän tehtävän vastaan otin. Potentiaalia löytyy ja pelaaja tiedostaa hyvällä asenteella mitä tarvitaan kehitykseen. Se vaatii työtä, työtä ja työtä ja siihen pitää olla valmis sitoutumaan. Janika on monipuolinen pelaaja, jota voi käyttää erilaisissa ryhmityksissä useammallakin pelipaikalla. Ilolla ota pelaajan joukkueeseen mukaan ja yhdessä kehitytään matkan varrella."


Janika Sillanpää


Joukkueessa jatkaa neljä ottelua liigassa viime kaudella pelannut Mette Lassila. Mette on eteenpäin pyrkivä ja sitoutunut määrätietoiseen harjoitteluun. Juuri ne eväät mitä hyvältä pelaajalta vaaditaan. Lassilan pelipaikka on useimmiten löytynyt hyökkäävänä laitapelaajana, mutta pystyy myös omaksumaan muitakin pelipaikkoja. Ehdoton vahvuus on nopeus ja terävät suunnanmuutokset.

Metten pohdintoja sopimuksesta: "Toivottavasti joukkueen sisällä olisi hyvä ja kannustava ilmapiiri, jonka eteen jokainen pelaaja tekisi töitä. Haluan tietenkin kehittyä pelaajana joukkueen mukana."

Päävalmentajan mietteitä pelaajasta: "Mette on lunastanut paikkansa joukkueessa todella isolla sydämmellä treeneissä. Motivaatio harjoituksissa on ollut kovaa tasoa, ja niin pitääkin olla jos haluaa eteenpäin mennä. Mette kuuluu vielä joukkueen junioriosastoon, mutta kuului jo viime kaudella liigajoukkueen rinkiin. Se kertoo jo osaltaan pelaajan potentiaalista. Metten ominaisuuksista on iso apu joukkueelle ja vastuuta on luvassa. Nämä joukkueen nuoret ja nälkäiset pelaajat tulevat upeasti haastamaan kokeneemmat. Joukkueesta on muodostumassa todella mielenkiintoinen yhdistelmä."


Mette Lassila



Klubbens senaste
Inga Nyheter
Lagets nyhetsarkiv

          GBK r.f.               
          Hyvlerigatan 4
          67100 Karleby
          gbk@gbk.fi
          06-8313325