24
MAJ
16.00
GBK B-tytöt, Ykkönen - Ettan

GBK - Klubi-36  0 - 0

Santahaka UTN - Sandhagen konstgräs

Tasapeli tuulisessa Santahaassa!

Pisteet jaettiin tuulisessa Santahaassa!

 

GBK ja Klubi-36 pelasivat maalittoman tasapelin sunnuntain iltapäivässä.

 

B-tytöt pääsivät aloittamaan ensimmäisen puoliajan voimakkaaseen myötätuulen. Ja ottelu lähtikin oikein hyvin käyntiin, sillä saimme välittömästi ottelun hallinnan. Ensimmäisellä puoliajalla peli kulki mukavasti ja saimme luotua monia paikkoja. Ensimmäisellä puoliajalla nähtiin kaksi tolppaa sekä yksi ylärima, mutta emme saaneet palloa maaliin. Lisäksi ensimmäisellä puoliajalla vastustajan puolustaja pelasi palloa kädellä rangaistusalueen sisällä, eikä palloa viety pilkulle. 

 

Näin ollen tauolle mentiin 0-0 tilanteessa.

 

Toinen jakso jouduttiin pelaamaan sitten kovaan vastatuuleen. Klubi-36 sai ehkä hieman enemmän otetta ja loi myös vaarallisia paikkoja. Toisella jaksolla Klubi-36:lla oli paremmat maalintekopaikat. Meillä oli muutama hyvä maalipaikka, mutta pallo meni aina valitettavasti tolpan väärältä puolelta ohi. Toisella puoliajalla jälleen vastustajan puolustaja pelasi palloa kädellä rangaistusalueen sisällä, eikä tälläkään kertaan vihelletty rangaistuspotkua. Toisella puoliajalla GBK:n Nea Lindqvist teki usean loistopelastuksen ja piti meidän maaliin puhtaana.

 

Ottelu päättyi lukemin 0-0.

 

Hieman tasapeli jäi kaivelemaan, koska meillä oli kaksi tolppaa ja yksi ylirima. Ja lisäksi viheltämättä jääneitä rangaistuspotkuja. Toisaalta taas täytyy olla tyytyväinen tasapeliin, koska Klubi-36:lla oli muutama erittäin hyviä maalipaikkoja toisella puoliajalla. Eli yhteenvetona tasapeli on ihan oikeutettu lopputulos. Klubi-36:lle täytyy antaa kyllä tunnustusta, joka tuli toiselle puoliajalle erittäin kovaa ja pisti meidät tiukille.

 

Nyt tulee noin kolmen viikon tauko sarjaotteluista. Tänä aikana keskitytään treenamaan hyvin ja tehokkaasti sekä kehittämään meidän peliä entisestään. Pyritään järjestemään myös yksi harjoitusottelu, jotta saadaan pidettyä myös pelivirettä yllä.

 

Kevätkierroksen kahdessa viimeisessä pelissä on kyllä vielä mukavat panokset. Kevätkierroksen lohkovoitto on edelleen omissa käsissä ja sen eteen tehdään kovasti töitä!

Statistik

0 - 0

Klubi-36
(0-0)

Lagets aktuella matcher

Inga matcher
Matchlista

          GBK r.f.               
          Hyvlerigatan 4
          67100 Karleby
          gbk@gbk.fi
          06-8313325