16
FEB
16.15
GBK T-10, Emotion Helmicup 2020

GBK T10 - VIFK  2 - 1

Kipparihalli

Turnaus päättyi pronssijuhliin!

Ulkona riehui Dennis-myrsky, mutta varsinainen pyörremyrsky nähtiin Kipparihallissa, kun T10 kohtasi Helmi Cupin pronssiottelussa Vaasan IFK:n.

Lohkokakkosiksi niukasti jääneet joukkueet pelasivat tosissaan pronssimitaleista. Ottelun alku lupaili tiukkaa vääntöä, ja sellaiseksi peli todella muodostuikin. Kumpikaan joukkeista ei antanut piiruakaan periksi, eikä varsinaisia maalitilanteita juurikaan nähty. Peli oli välillä todella kovaotteista, eikä pieniltä kolhuiltakaan vältytty.

Viidentoista peliminuutin kohdalla alkoi sitten todella tapahtua. Ensin lähempänä maalia oli GBK. Neela syötti kuljetettuaan ensin pallon läpi koko kentän Oonalle, jonka veto osui harmittavasti maalin sivurautoihin. Heti perään VIFK pääsi läpiajoon, mutta täydellisesti sijoittunut Ida torjui upeasti. Varsinainen game saver! Heti perään paine siirtyi vastustajan maalille, eikä Oona enää toista kertaa maalipaikkaa missannut; tarkka sijoitus takakulmaan ja peli 1-0.

Vaasalaiset eivät maalista lannistuneet, vaan painoivat entistä kovemmin päälle. GBK puolusti rajusti töitä tehneen Charkin johdolla, mutta ei voinut lopulta VIFKn tasoitukselle mitään. Ottelu näytti menevän jo rankkareihin, kunnes vaasalaiset joutuivat rikkomaan omalla alueellaan. Vaparia asettui antamaan Alina. Upea keskitys tipahti suoraan Oonalle, joka sijoitti ottelun viimeisellä minuutilla voittomaalin 2-1. Kipparihalli oli revetä liitoksistaan mahtavasti tyttöjä kannustaneiden huutomyrskyssä. Jäljellä oli enää loppuvihellys, ja juhlat pääsivät alkamaan!

Kerta kaikkiaan mahtava turnaus joukkueelta! Kaikki tytöt pelasivat todella hienolla asenteella kaikki pelit ja todella ansaitsivat mitalit kaulaansa. Bra kämpat, grattis flickorna!





Statistik

2 - 1

VIFK
(2-1)

Lagets aktuella matcher

Inga matcher
Matchlista

          GBK r.f.               
          Hyvlerigatan 4
          67100 Karleby
          gbk@gbk.fi
          06-8313325