6
MAJ
15.30
GBK Naiset, Naisten Ykkönen

PK-35 - GBK   1 - 2

Pihlajamäki TN

GBK:n naisten huikea taistelu Pihlajamäen tekonurmella toi 3 pistettä !!

GBK saapui suunnitellun aikataulun mukaan Pihlajamäentekonurmelle. Olosuhdekatselmuksen yhteydessä todettiin että kenttä on aika nopea koska tekonurmi oli jo aika kulunut. Sääolosuhteet oli aurinkoinen + 17 celsiusta ja puuskittainen tuuli kentän suuntaisesti.

1.puoliaika

Ottelukäynnistyi vauhdikkaana ja jo alkuminuuttien aikana GBK pääsi haastamaan PK-35 maalivahtia mutta palloa ei saatu maaliin. Pelin luonne paljastui myös PK-35 halusi pitää pallo ja hallita peliä. Pallonhallinta ei kuitenkaan tuottanut PK-35:lle kovin monta vaarallista maalipaikkaa. Päinvastoin GBK riisti palloja ja sai rakennettua niistä muutamia vaarallisia paikkoja, mutta ei maalia. Ottelun 31 minuutilla GBK puolustuspään purku ei onnistunut ja PK-35 pääsi laukomaan n. 25 m oikeaan alakulmaan tilanteeksi 1-0. Ottelun 44 minuutilla Andrea Ström pääsee haastamaan PK-35 maalivahdin ja pääsee jo ohi mutta maalivahti kaataa Strömin aiheuttaen GBK:lle rangaistuspotkun. Rangaistuspotkua asettui ampumaan Ström itse. Hieman loukanneena edellisessä tilanteessa keskittyminen hieman herpaantui ja laukaus yli.

2.puoliaika

2.puoliaika käynnistyi kotijoukkueen nostaessa painetta ja ottaessa ottelua hallintaan. Näin edettiin tuloksetta aina 63 minuutille kun GBK katkaisee PK-35 hyökkäyksen ja pääsee rakentamaan omaa. Pallo toimitetaan kärkipelaaja Andrea Strömille joka haastaa PK-35 puolustusta keskeltä, samaan aikaan laitahyökkääjä Rebecka Holmbäck juoksee vasemmalta vapaaksi ja saa loistavan syötön Strömiltä. Holmbäck kääntyy vasemmalta sisään ja laukoo matalan kierteisen vedon takakulmaan, tilanne 1-1. PK-35 lisää höyryä ja hakee uusia vaihteita painaen ottelua GBK:n päätyyn. Mutta GBK:n puolustus kesti tänään loistavasti painetta. GBK tekee myös vaihtoja toisella puoliajalla: Mette Lassila tuli oikealle laidalle hyökkääjäksi 61 minuutilla, Veera Peltokangas korvasi vasemman laitapuolustajan Janika Sillanpäätä 81 minuutilla lisäksi Heidi Ristiluoma vasemmaksi laitahyökkääjäksi Rebecka Holmbäckin tilalle. Ottelun painopiste pysyi GBK:n päädyssä aivan loppuminuuteille saakka, kunnes onnistunut purku tavoitti Heidi Ristiluoma vasemmalla laidalla. Heidi pysäytti PK-35 puolustuslinjan n. 20 m maalista uhkaa haastaa linjaa mutta näkee samalla kapteenimme Sanna Ögin tulevan keskeltä. Heidi laittaa syötön Sannalle joka ampuu komeasti takakulmaan ja tilanteeksi 1-2. Maali on merkitty 90+2 minuutille. Ottelu loppu muutaman minuutin päästä. GBK pelaajat ja koko tausta joukko hyppii villisti ja nauttii voitosta. Mahtava suoritus GBK:n NAISET !!

Joukkue:

Aino Kela (Mv), Rebecca Rasmus, Lotta Niemelä, Jannika Träsk, Janika Sillanpää, Taru Tiensuu, Sofia Rintala, Sanna Ög (C), Andrea Ström, Mea Kulla, Rebecka Holmbäck, Mette Lassila, Heidi Ristiluoma, Veera Peltokangas ja Jenna Lukkari (Mv)

Statistik
PK-35

1 - 2

(1-0)
63'MaaliHolmbäck Rebecka
92'MaaliLeppälä Sanna

Lagets aktuella matcher

Inga matcher
Matchlista

          GBK r.f.               
          Hyvlerigatan 4
          67100 Karleby
          gbk@gbk.fi
          06-8313325