15
JUL
16.00
GBK Naiset, Naisten Ykkönen

Kufu98 - GBK   0 - 1

Kuopio, Savon Sanomat Areena

GBK naiset voittivat KuFu98:n

Vierasottelu KuFu98:n vieraana tuotti 3 pistettä !!

Edellisen ottelun päätyttyessä tasapisteisiin Kokkolassa, ei ollut GBK:n pelaajille ja valmennusjohdolle mieleen. Kokkolassa ottelun hallinta ja tilanteet olivat selkeästi kotijoukkueen hyväksi, mutta lisäajalla tullut maali tasoitti pisteet. Kuopioon lähdettiin taistelemaan 3 pisteestä.

Kuopiossa ottelun puitteet olivat hyvät ja myös helteiset monessakin mielessä. Ottelun käynnistyttyä oli lämpöä kentän pinnassa varovaisesti arvioiden joku n. 30 astetta ja pieni tuuli kävi onneksi pohjoisen suunnasta. Ottelun kulku oli aika saman tyyppinen kuin Kokkolassa, GBK hyökkäsi ja prässäsi. KuFu98 puolusti ja pyrki vastahyökkäyksiin. Palloa pelattiin koko kentän alueella mutta hallinta 1.puoliajalla oli jo GBK:lla pääosin. GBK loikin muutamia tilanteita jossa Andrea Ström pääsi muutamaan kertaan testaamaan KuFu98 maalivahdin taitoja, mutta ilman tulosta. Helteisen sään vuoksi pidettiin myös ylimääräinen juomatauko. 1.puoliajan loppupuolella myös laitahyökkääjänä pelannut Janika Sillanpää pääsi laukomaan kohti Kufu98:n maalia n. 16:stä, mutta laukaus suuntautui hieman yli maalin.

Kopissa keskusteltiin pelaajien kanssa ja ohjeistus oli pitää palloa ja pidentää hyökkäyksien kestoa. Puoliajalla suoritettiin myös vaihto, Janika Sillanpää tuli ulos ja Grace Ogunbajo meni kentälle. Grace otti 10.paikan ja kapteeni Sanna Ög siirtyi vasempaan laitaan. Tämä oli muutos joka alkoi heti toimia ja aiheutti vaikeuksia vastustajalle. Ottelun 48 minuutilla GBK:n vapaapotkun jälkitilanteesta Grace Ogunbajo jatkaa palloa Rebecca Rasmukselle ja hän Andrea Strömille. Ström pääsee maalivahdin kanssa vastatusten ja laittaa pallon maaliin, tilanne 0-1. Grace Ogunbajon tuoma muutos joukkueen hyökkäyspelaamiseen oli merkittävä. Hän oli kokoajan aktiivinen pallollisena ja ilman. Hän piti palloa ja jakoi syöttöjä jotka monipuolistivat hyökkäystämme ja sekoitti KuFu98:n puolustuksen. Kyllä KuFu98 sai muutaman vastahyökkäyksenki, mutta GBK puolustus Jannika Träsk (vaihdettu 67¨ Anu Allonen), Lotta Niemelä, Taru Tiensuu Rebecca Rasmuksen johdolla oli myös tänään vahva ja veivät lopulta voiton KuFu98:n yrityksistä. KuFu98 teki myös tästä pelistä kovan väännön ja voidaan todeta ettei pisteet tulleet helpolla.

GBK:n joukkue Kuopiossa:

Jenna Lukkari mv, Jannika Träsk (67¨ Anu Allonen), Lotta Niemelä, Rebecca Rasmus, Taru Tiensuu, Janika Sillanpää (46¨ Grace Ogunbajo), Fanny Huuhka, Sofia Rintala, Rebecka Holmbäck (79¨ Mette Lassila), Sanna Ög (K) ja Andrea Ström. Lisäksi Aino Kela mv, Veera Peltokangas, Mea Kulla. Taustajoukkoina Markus Lassila, Hannu Niemelä ja allekirjoittanut.

Ottelun parhaina GBK:sta palkittiin hyökkääjä Andrea Ström ja laitapuolustaja Taru Tiensuu.

Statistik
Kufu98

0 - 1

(0-0)
48'MaaliStröm Andrea

Lagets aktuella matcher

Inga matcher
Matchlista

          GBK r.f.               
          Hyvlerigatan 4
          67100 Karleby
          gbk@gbk.fi
          06-8313325