Kaksi uutta pelaajasopimusta GBK naisille !!
Publicerad: 26.01.2019 00.00

Kaksi uutta pelaajasopimusta GBK naisille !!


Anu Allonen on tehnyt kauden 2019 kattavavan sopimuksen GBK naisten edustuksen kanssa. Anu pelasi kauden 2018 pääasiassa keskikentän pohjalla sekä topparina. Hyvät näytöt palkittiin myös GBK edustusjoukkueiden juhlagaalassa kehittyneenä nuorena pelaajana. Anun vahvuudet näkyy pelissä fyysisyytenä puolustavassa pelissä, mutta rakentaa myös peliä nousten mielellään ylöspäin kun tilanne sen mahdollistaa. Erikoistilanteissa mm. vapareissa hyödynnämme hänen potkutekniikkaa, joka toi jo viime kaudella useita vaaratilanteita vastustajan maalille ja myös maaleja. Nuorena pelaajana hänellä on jo useamman vuoden kokemus naistensarjoista ja se tuo varmuuttaa sekä itseluottamusta Anun tekemiseen. Ensi kaudella tullaan näkemään varmasti hyviä suorituksia !!

Pelaajan ajatuksia: Tulevalta kaudelta odotan, että joukkueessa nähdään hyvää työtä ja yhteishenkeä ja että päästään joukkueen asettamiin tavoitteisiin. Pelaajana toivon kehitystä, niin fyysisesti että henkisesti.




Ida Backman on tehnyt kauden 2019 kattavavan sopimuksen GBK naisten edustuksen kanssa. Ida pelasi kauden 2018 PeFF:n naisten joukkueessa ja olleen siellä vastuullisessa roolissa. Ida on johtava puolustuspään pelaaja joka johtaa puheella ja omalla tekemisellään joukkuekavereitaan. Myös posiitiivinen asenne ja sen kautta tekeminen tarttuu myös muihin joukkuepelaajiin. Idan vahvuudet näkyy pelissä fyysisyytenä puolustavassa pelissä, mutta rakentaa myös peliä nousten mielellään ylöspäin kun tilanne sen mahdollistaa. Kokeneena pelaajana hän tuo joukkueeseen myös osaamista ja varmuutta koviin peleihin. Sitoutumisen ja kovan tekemisen kautta tulemme näkemään Idan ensi kaudella varmasti ratkaisevissa tilanteissa.

Tervetuloa GBK naisten edustukseen Ida !!

Pelaajan ajatuksia/ spelaren tankar: Jag ser framemot utmaningen som spel i division ett innebär. Med GBK vill jag utvecklas som spelare och också att vi ska kämpa tillsammans för att klara oss bra i serien. Jag hoppas på en rolig och utmanande säsong med bra lagsammanhållning och bra fotboll.

Klubbens senaste
Inga Nyheter
Lagets nyhetsarkiv

          GBK r.f.               
          Hyvlerigatan 4
          67100 Karleby
          gbk@gbk.fi
          06-8313325