GBK P12 järjesti toukokuun aurinkoisena sunnuntaina 22.5. GBK Cup -turnauksen. Mukaan turnaukseen oli isäntäjoukkueiden lisäksi kutsuttu KPV, HBK, Ik Myran, VIFK ja Kälviän Tarmo. Turnaus päästiin pelaamaan kerrassaan mainiossa kevätsäässä. Pelejä turnauksen aikana kertyi kaiken kaikkiaan 16 kappaletta.
GBK vit aloitti urakkansa kovalla ottelulla naapuriseura KPV vihreää vastaan ja pölyn laskettua komeili taululla 5-2 voitto. Seuraavana vit-joukkueen kalenterissa oli ottelu Vasa IFK:ta vastaan. Hyvätasoinen kamppailu päättyi GBK:n hyväksi 5-2. Lohkovaiheen viimeinen ottelu Ik Myrania vastaan oli tuloksesta huolimatta tasainen ja vaikea, lopputulos 8-1 GBK:lle. Kolmella voitolla GBK vit pelasi itsensä turnauksen finaaliin.
Turnauksen finaalissa GBK vit -joukkueen vastaan asettui myös erinomaisen turnauksen pelannut GBK röd -joukkue. Röd oli aloittanut päivänsä vakuuttavalla 7-0 -voitolla HBK:ta vastaan. Toisessa ottelussaan GBK röd pelasi tiukan ottelun KPV valkoista vastaan. GBK johti kauan ottelua, mutta KPV kampesi ottelun tasalukemiin 2-2 viime hetkillä. Lohkovaiheen päätösottelussa GBK röd onnistui kaatamaan Kälviän Tarmon 8-0.
Finaali oli todella tiukka ja jännittävä koitos. Molemmila joukkueilla oli tilanteita, mutta numerot pysyivät pitkän aikaa 0-0:ssa. Toisen puoliajan puolivälissä GBK vit siirtyi ansaitusti 1-0 -johtoon. Kovan loppurutistuksen ansiosta röd-joukkue kuitenkin pakotti pelin tasoihin aivan ottelun viimeisillä hetkillä. Peli päättyi 1-1 ja ratkaisua haettaisiin siis rangaistuspotkuilta. GBK vit onnistui rangaistuspotkuissa paremmin ja voitti GBK Cupin.
Kiitos kaikille talkoolaisille ja turnaukseen osallistuneille joukkueille hienosta ja onnistuneesta turnauksesta! Turnauksen kaikki pelit löytyvät linkistä:
08.08.2022 12.28 | Kultaa kilpasarjassa ja kuudes sija haastesarjassa! |
24.07.2022 22.39 | Kaksoisvoitto Kokkola Cupissa! |
11.07.2022 11.14 | Hopeaa Wasa Football Cupista! |
25.05.2022 11.14 | Nappisuoritus GBK Cupissa! |
15.05.2022 19.54 | Kultaa Lohtajalta! |
06.05.2022 09.47 | Piirijoukkueet kesälle 2022 |