
GBK ja Original Sokos Hotel Kaarle ovat aloittaneet yhteistyön vuodelle 2026, jonka ytimessä on seuratoiminnan tärkein voimavara: vapaaehtoiset. GBK:n tavoitteena on nostaa esiin ja palkita niitä ihmisiä, joiden ansiosta lasten ja nuorten harrastaminen on mahdollista. Original Sokos Hotel Kaarle kutsuu kuukauden palkitut toimihenkilöt herkulliselle kahden hengen aamiaiselle. Kaarlen aamiainen saavutti juuri ykkössijan Sokos Hotels -ketjussa vuoden 2025 parhaana aamiaisena.
GBK:n lokakuun vapaaehtoisena valmentajana palkintaan Saku-Pekka Sahlgren. Saku-Pekka on ollut 2018-poikien joukkueen valmentajana joukkueen perustamisesta asti.
Saku-Pekan arvokasta työtä kuvaa 2018-joukkueen joukkueenjohtajat Marjo Sinikallio ja Milla Klemola näin::
-Saku on yksi joukkueemme päävalmentajista, joka osaa hyvin huomioida pelaajat yksilöinä sekä havainnoida joukkueen toimintaa kokonaisuutena.
-Hänen tapansa valmentaa on ammattimaista, ja se näkyy esimerkiksi siinä, miten hän kannustaa pelaajia niin harjoituksissa kuin peleissäkin. Useasti kuulemme esimerkiksi seuraavaa: "huomasikko kuinka hyvin sä pääsit pallon kanssa läpi, kun teit noin".
-Hänellä on taitoa kertoa miten asiat kannattaa tehdä jotta ne onnistuvat, ja pelaaja saa feedbackia heti tilanteessa.
-Hän on määrätietoinen ammattilainen, jonka vahva tietotaito ja osaaminen antaa koko joukkueelle paljon.
-Lisäksi hän on rauhallinen, tasapainoinen, osaa heittäytyä ja hänen kanssaan on helppo tulla toimeen. Tiukan paikan tullen hän toimii kuitenkin jämäkästi ja tällä tavoin mahdollistaa kaikille rauhallisen ympäristön oppia.
Kiitos Saku, olet tärkeä osa meidän P18 joukkuetta!
Saku itse kuvailee valmentamista joukkueessa sekä vapaaehtoistyötä näin:
-Meitä kaikkia tarvitaan toiminnassa lasten kanssa ja erityisesti tässä iässä. Pyrin panoksellani innostamaan ja kannustamaan poikia, jotta he saisivat itsestään omalla tasollaan kaiken irti joka päiväisessä toiminnassaan. On mahtavaa nähdä, kun jokainen yrittää tehdä asiat niin hyvin kuin osaa.
Kiitos Saku-Pekka arvokkaasta työstäsi minkä teet lasten sekä seuran eteen!
Voit ehdottaa seuraavaa GBK:n kuukauden vapaaehtoista tästä!
---------
GBK och Original Sokos Hotel Kaarle har inlett ett samarbete för år 2026, där kärnan är föreningsverksamhetens viktigaste resurs: de frivilliga. GBK:s mål är att lyfta fram och belöna de människor som möjliggör barns och ungas idrottande. Original Sokos Hotel Kaarle belönar månadens frivilliga med två frukostpresentkort. Original Sokos Hotel Kaarles frukost har av gästerna utsetts till den bästa frukosten inom Sokos Hotels-kedjan år 2025.
GBK månadens frivilliga tränare i oktober är Saku-Pekka Sahlgren. Saku-Pekka har varit tränare för P2018-laget ända sedan laget grundades.
Lagledarna för P2018, Marjo Sinikallio och Milla Klemola, beskriver Saku-Pekkas värdefulla arbete så här:
Tack Saku, du är en viktig del av vårt P18-lag!
Saku beskriver själv sitt tränaruppdrag i laget och sitt frivilligarbete så här:
Tack Saku-Pekka för ditt värdefulla arbete som du gör för barnen och föreningen!
Du kan föreslå nästa GBK:s månadens volontär här!
| 03.11.2026 11.45 | GBK:n kuukauden valmentaja on Saku-Pekka Sahlgren |
| 03.11.2026 08.44 | GBK:n kuukauden vapaaehtoinen on Minna Ojatalo |
| 31.10.2026 12.57 | GBK:s ledarteam klar/GBK:n valmennus jatkaa |
| 27.10.2026 15.47 | GBK:n kuukauden vastuuvalmentaja on Tuomas Paananen |
| 25.10.2026 20.24 | Otteluraportti Matchrapport |
| 25.10.2026 17.00 | Tekniikkakilpailujen 25.10.2026 tulokset |